Syysflunssat ovat... sanonko mistä?
Enpä taida, jokainen jatkakoon lausetta miten haluaa. Joka tapauksessa ite oon ainaki kyllästynyt lagaamaan kotona sängynpohjalla, koska siihen kului jo koko viime viikonloppu. Lopulta turhauduin niin pahasti, että päädyin aloittamaan bloggaamisen. Tuloksena tämä postaus.
Tarkoituksena ei ollut jauhaa turhanpäiväistä mistä tahansa, ihan vaan musiikista. Joten menen asiaan.
Musiikkimakuni ei suinkaan rajoitu yhteen genreen, vaan kuuntelen vaihtelevasti milloin minkäkin laista settiä, mutta joitakin pitkäkestoisia suosikkeja löytyy silti. Esim. Green Dayta oon kuunnellut 14-vuotiaasta.
Sittemmin musiikkimaku on kehittynyt vähän raskaampaan suuntaan. Joidenkin kavereideni mielestä tiettyjen corebändien tuotanto ei ole edes musiikkia, heh ^^
last.fm profiilista pystyy päättelemään jotakin, mutta kuuntelen musiikkia paljon myös ihan perinteisiltä levyiltä (jotka eivät ole visuaalisesti edustettuina tässä postauksessa koska olen laiska ja kipeä eikä kamera kädessä heiluminen houkuttele atm. :D) Rakkain -ja kärsinein CD:ní taitaa olla juuri Green Dayn American idiot, jota kuunnellessa 14-vuotiskesän fiilikset palautuvat mieleen. Niihin aikoihin elin jatkuvaa vaatekriisiä, jonka seurauksena oli monta tyylillistä katastrofia, sain ensimmäisen nahkatakkini ja harrastin showtanssia.
Nostalgisoinnista takaisin nykyhetkeen. Spotifyn best atm-listalla näkyvät viimeisimmät koukutukseni. Vähän kevyemmän musiikin edustana Hurts, jonka Riikan kanssa tsekkasimme livenä ruisrockissa ja täytyy sanoa että jätkillä on hyvien biisien lisäksi tyyli- ja draamantaju hallussa!
Loppukesän aikana listalle on hiipinyt myös Mötley Crüe. Luettavien kirjojen listallani keikkuukin ensimmäisten joukossa Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja, jota en valitettavasti kuitenkaan pääse aloittamaan ennen kuin saan Tuntemattoman sotilaan luettua äikänkurssia varten.
Loppuun vielä mun official kesäbiisi. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti