tiistai 28. tammikuuta 2014

Rentoilua kiireen keskellä


Mie ja ihana Jena!
Sannin ilme!
Viime perjantaina lähdettiin kaveriporukalla Uuno-baariin. Itse olin päättänyt pitää rauhallisen viikonlopun, joten teen ja kermavaahtokaakaon voimin mentiin! Oli tosi hauskaa, ja loppuillasta käytiin vielä syömässä kebua/pizzaa viereisessä pizzeriassa.


Tuollaisella asulla mentiin. Oon kamalan virallisen näköinen, mutta tää oli paras pika-asukuvista jotka Jennan kaa räpsäistiin (kaikissa muissa kuvissa irvistin  tai mulla oli muuten vaan vääntyny naama...fotogeenisyys...:D)

osaan myös olla vähän vähemmän virallinen....
Oli tosi kiva päästä vähän tuulettumaan/rentoutumaan kaiken kiireen ja paineen keskellä. Lukion viimeiset kurssit, teatteridiplomin ensi-ilta ja arvionti ja yleinen asioiden hoito ovat tosiaan vieneet lähes kaiken aikani. Nyt on onneksi enää jäljellä muutama koe, diplomityön kirjallinen itsearviointi ja yksi bilsankurssi. Lukuloma tulee niin tarpeeseen! En malta odottaa sitä, että saa taas itse valita vuorokausirytmin, juoda rauhassa aamukahvia ja paneutua sitten ylppärikirjoihin. Mulla olisi ihan hirveästi asiaa tänne blogiinkin kirjoitettavaksi, ja kymmeniä julkaisemistaan odottavia kuvia koneella, mutta taidanpa jakaa niitä vähän useampaan postaukseen ettei tästä nyt tule ihan sekavaa puuropostausta!
Palailen pian,
pus!

lauantai 4. tammikuuta 2014

Goodbye 2013!

Ihana Hertta oli saanut loistavan idean tehdä tällaisen kyselyn kuluneesta vuodesta! Niinpä päätin itsekin vähän muistella kulunutta vuotta!

1. Oletko saanut uuden ystävän vuoden aikana?
- kyllä! Ainakin Sallaan ja Miljaan tutustuin kämppikseni Jennan kautta paremmin vuonna 2013, ja heidän kanssaan on tullut vietettyä paljon aikaa! Myös muutaman eri teatteriproggiksen kautta oon tutustunut aivan mahtaviin tyyppeihin! Uusi kämppikseni Anna on myös muodostunut minulle tärkeäksi ystäväksi :) Olen myös pyörinyt paljon "vanhojen" kavereiden kanssa ja lähentynyt heidän kanssaan!




2. Oletko tehnyt jotain, mitä ennen et ole tehnyt?
Lukenut ylioppilaskirjoituksiin ja kirjoittanut neljä ainetta kuudesta, käynyt Brightonissa, meditoinut, nyrkkeillyt, työskennellyt jätskikiskalla.

3. Oletko seurustellut vuoden aikana?
En.

4. Kerro joitakin parhaita muistojasi vuodelta?
19-vuotissynttäreitäni juhlittiin isolla porukalla mafiateemalla, mikä oli aivan mahtavaa.
Myös englanninmatka oli  ikimuistoinen. Sekä minä, että ystäväni Riikka olimme aivan varmoja siitä, ettei tuo unelma oikeasti toteutuisi ainakaan vielä kesällä 2013. Yhtäkkiä sitä sitten huomasikin olevansa lentokentällä laukut pakattuina! :) 



5. Oletko muuttunut viimeisen vuoden aikana?
Aivan älyttömän paljon. 
Viime kevät oli minulle melkoisen rankka, ja sen myötä olen huomannut kasvaneeni ja muuttuneeni todella paljon. Koen olevani hieman tasapainoisempi ihminen kuin aikaisemmin, ja ehkäpä myös päämäärätietoisempi. 

6. Mikä oli suosikkipuuhaasi vuonna 2013?
Beck-elokuvien katsominen (kiitos ruotsin yo-kokeen), lukeminen, punaviini-illat ystävien kanssa, hyvän ruuan laittaminen/syöminen, istuskelu kahviloissa hyvän romaanin ja lattekahvin kera



7. Oletko saanut porttikieltoa minnekkään vuoden aikana?
En, kiltisti on tullut oltua :D

8. Oletko ollut elokuvissa yksin vuoden aikana?
Jepjep! Kävin katsomassa Mieletön elokuu-elokuvan ennakkonäytöksessä, sillä olin ollut avustajana kyseisessä elokuvassa. Tykkään muutenkin käydä yksin elokuvissa, sillä mun mielestä on siistiä vaan mennä jonnekin salin nurkkaan istumaan ihan yksin ja silti olla osa sellaista suurempaa kollektiivista katselukokemusta. (Olipas nyt tosi kummallisesti ilmaistu mutta enpä nyt sitä paremmin osaa muotoilla :D)

9. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
 Toukokuussa otin napakorun, josta olin haaveillut pitkään. Toisen rustokorunkin saatoin ottaaa 2013-vuoden puolella, mutta en ole ihan varma ajankohdasta!

10. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Hirveän vaikea sanoa ketään yksittäistä henkilöä, mutta varmasti kaikki kysymyksen 1-ihmiset!

11. Piditkö uuden vuoden lupauksesi?
Tämä on taas yksi niistä asioista, joita ihan lähtökohtaisesti protestoin. Nimittäin uudenvuodenlupaukset! Jotenkin häiritsee se ajatus, että mun pitäisi lupailla jotain vaan sen takia että muut tekee niin :D haha, joten siis en pitänyt!

12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kummitätini sai kolmannen lapsensa, ihanan Kaisla-tytön!

13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Sekä mummini, että silmäteräni, novascotiannoutaja Elsa, joka nyt laskettakoon läheiseksi!



14. Missä maissa kävit?
Briteissä!

15. Mitä haluaisit vuodelta 2014 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2013? 
Haluaisin kokeilla näyttelemistä tv:n/elokuvan/videon saralla, sillä olen tehnyt teatteria jossain määrin jo 13-vuotiaasta asti, mutta elokuvan suhteen kokemukseni on hyvin vähäistä! Haluaisin myös viettää rennomman kesän ja pitää enemmän lomaa! 

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi?
Oon todella huono päivämäärissä, joten... Ehkäpä se päivä, kun lähettiin Britteihin kesäkuun alussa!

17. Mikä oli vuoden suurin onnistuminen?
L ruotsin YO-kokeesta.

18. ... ja suurin epäonnistuminen?
Ranskan ylppärit, erityisesti kuuntelu. :D Siellä istuskeltiin ihan hoomoilasena! Haha, mutta loppujen lopuksi oon kuitenkin ihan tyytyväinen siihenkin, kun ottaa huomioon sen, miten vähän kokeeseen panostin.

19. Vuoden paras ruoka?
Kävimme äidin kanssa lokakuussa syömässä Helsingissä Santa Fe-ravintolassa, ja tilasin ensimmäistä kertaa elämässäni häränpihvin. Hyvänä kakkosena brunssi, jolla kävimme äitini, veljeni ja Ronjan kanssa!



20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Aivan ihanat kengät, jotka löysin jostain Portobello Roadin tienoilta!

21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Ronjan, Piian ja muiden ihanien kavereiden! Ja vanhempien, koska ne on jaksanut kuunnella mun paniikkihäsellysstressihöpinöitä!

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Lähinnä omani, silloin kun satuin olemaan lusmuilutuulella!

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan.

24. Mistä innostuit eniten?
Uusista jutuista teatterissa, teatteridiplomityöstä lukiolla, ruotsin kielestä, ja kirjallisuudesta vielä enemmän kuin aikaisemmin!

25. Vuoden ihmiset:
Äiti, pikkuveljeni, Ronja ja Piia!



26. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Paljon onnellisempi! Olen nykyään tyytyväisempi elämääni, luotan enemmän itseeni ja suhtaudun tulevaisuuteen positiivisemmin :)

27. ...lihavampi vai laihempi?
Haha, hirveen vaikea sanoa kun en asiaa mitenkään juuri seuraile. Ehkä vähän laihempi. Vähän.

28. ...rikkaampi vai köyhempi? 
No tällä hetkellä varmaan rikkaampi mutta en mitenkään paljon :D

29. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Olisin halunnut rentoutua enemmän ja elää spontaanimmin, enkä niin aikataulutetusti. 

30. ... entä vähemmän?
Panikointi/stressi

31. Millailen joulusi oli?
Ihana ja rento!


32. Jos voisit mennä ajassa taakse päin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Ei tule mieleen mitään yhtä tilannetta, mutta sen sijaan montakin sellaista asiaa, josta olisin voinut olla ottamatta niin hirveää paniikkia/paineita :D

33. Rakastuitko?
Hirveän voimakas ilmaus :D en, ihastuin lähinnä.


34. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
6687,23 + yhdenaamunjutut ja kahdenillanjutut.

35. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit? 
Monia! Esimerkiksi Täydelliset naiset, Criminal Minds, Gossip Girl, Kumman kaa ja Solsidan! Joulukuussa myös löysin yläasteen suosikkisarjani Lostin uudestaan!

36. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan? 
En vihaa ihmisiä yleisesti ollenkaan, enkä tällä hetkellä ole edes ärsyyntynyt kehenkään :D

37. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin Jens Lapiduksen Stockholm Noir-trilogian viimeisen osan viime keväänä, ja se teki minuun suuren vaikutuksen. Samaistuin Natalieen, päähenkilöön, melkoisen vahvasti noihin aikoihin. Luin myös Nabokovin Lolita-klassikkokirjan, joka oli todella koukuttava! Yhtä aikaa vastenmielinen ja mielenkiintoinen!

38. ...entä musiikillinen löytö?
Samuli Putro ja Nekromantix (jännä yhdistelmä... :D)

39. Mitä halusit ja sait?
No sen Ällän :D ja kesätyöpaikan!


Tämän taustakuvan voimin se onnistui! :D

40. Mitä halusit, muttet saanut? 
Olisin halunnut matkustaa Tukholmaan pidemmäksi aikaa, muttei tullut tilaisuutta!

41. Mikä oli vuoden paras elokuva? 
Eieiei näitä kysymyksiä! :D en osaa vastata!

42. Mitä teit syntymäpäivänäsi? 
Kuva kertoo kaiken!



43. Ketä kaipasit?
Elsaa, mummiani, sekä Piiaa, joka muutti niin helkkarin kauas!

44. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Kämppikset, vanhemmat, kaverit, teatteri ja kisu. Tosin kaksi viimeistä meinasivat myös viedä mun järjen ihan yhtä monta kertaa :D



45.  Vuoden biisi?
Samuli Putro- Mitäpä jos. Tuntuu usein, että toi biisi kertois musta! Oon niiiin just sellanen mitäpäjos-ihminen!

Kuinka kuvailisit tyyliäsi vuonna 2013?
Oon ihan pienestä saakka rakastanut kaikkea tosi glamouria ja naisellista, ja se piirre on korostunut entisestään viime vuoden kuluessa, mikä näkyy myös pukeutumisessani. Mulle on myös usein sanottu että näytän business-naiselta/asianajajalta/lentoemännältä, koska käytän niin paljon bleisereitä, kynähameita, kauluspaitoja, yms :)



47. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Enpä oikeastaan

48. Mille nauroit vatsa kippurassa?
No, ainakin tälle "onnistuneelle" lomakuvalle. En ymmärrä miten joku onnistuu näyttämään noin elävästi massamurhaajalta kun on viettämässä iloista lomaa Englannissa, ja vieläpä baarissa :D



49. Vuoden paras keikka?
Kävin keikoilla aivan liian vähän. Viimeisimpänä mieleen on jäänyt Palefacen keikka joka käytiin tsekkaamassa Piian kanssa!

50. Millaisia suunnitelmia sinulla on tulevalle vuodelle 2014?
Hakea opiskelemaan, tehdä teatteria, oppia rentoutumaan, sekä stressaamaan vähemmän, ja toivottavasti myös päästä Ruotsiin hieman pidemmäksi aikaa!


Ihanaa vuodenalkua muruset!