keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Paralyze me with your smile

Koeviikko on vihdoinkin ohi! huh, ihanaa! Postaustauko on johtunut paitsi koeviikosta, myös siitä, että on tullut tehtyä kaikenlaista muutakin, ja esim. viikonlopusta olin vain sunnuntain kotona.
Perjantaina olimme Ronjan kanssa Roosan ja Michellen iki-ihanissa bileissä, lauantaina hengasimme Ronjalla leffaa katellen, ensi viikonloppua suunnitellen ja saksankokeisiin valmistautuen.

                        Sunnuntain lenkkikuvailuja:

IMG_5800
IMG_5888

IMG_5820
IMG_5848´

 
        Pepsi Max auttaa selviytymään kokeista (ja pysymään hereillä niissä xD):

IMG_5908

IMG_5916

Tänään ja eilen oon jopa saanut aikaiseksi vähän siivottua huonetta ja sain viimein myös tehtyä ilmotustaululle kollaasin leffa -ja musiikkikuvista. Tarkoitus olisi laittaa enemmänkin kuvia vielä huoneesta kunhan saan sen nyt kokonaan edustuskuntoon ;)
Viikonlopulle on suunnitteilla lisää biletystä! Tällä kertaa ihan kotikaupungissa, nimittäin allekirjoittaneen kämpässä!
IMG_5522
Ruutupaita HM:n miestenosastolta :)
Kohta pitäisi lähteä teatteriharkkoihin ja koulukirjoja hankkimaan! Alkavassa jaksossa on kivoja aineita: psykaa, hissaa, ranskaa, enkkua, musaa ja vanhojen harkkoja mutta valitettavasti myös matikkaa ja ruotsia!

Kestäkää koulussa ja nauttikaa syksystä!
(= kauhuleffoja ja omenapiirakkaa! Omnom!)

maanantai 19. syyskuuta 2011

torstai 15. syyskuuta 2011

everybody needs some la la la

197


180

Hei murut! :) teitä on taas liittynyt pari lisää lukijaa, kiitos ja kumarrus! ^^ Kamerasta meni akku joten tossa pari vanhempaa syksykuvaa by Ronja. ♥
Tällä viikolla oon mm. käyny 2 kertaa leffassa kavereiden kanssa, ensin kattomassa Hölmä Hullu Rakkaus ja sitten Ronjan kanssa the Tree of life jotka molemmat sattuivat olemaan hyviä, erityisesti jälkimmäinen!
En voi kuvailla sitä fiilistä joka oli kun astuin melkeen 2 ja puolen tunnin visuaalisen tykityksen jälkeen stadin pimenevään iltaan. Ehdottomasti juttu joka pitää kokea. eli suosittelen leffaa todellakin!

  Ehdoton feel good song, oon koukussa!

ja tree of life traileri, check it out! :)
                                      
Nyt toivottelen teille täydellistä perjantaita ja viikonloppua ja siirryn itse telkkarin pariin. (=täykkärit!)
Viikonloppusuunnitelmissa itselläni on stadissa iskän luona kokeisiin lukua (=death!) ja ehkä jossain välissä jotain kivaakin ;)

Huomenna on muuten lukiossa laulukurssin eka tunti, apua/ihanaa! wish me luck!

maanantai 12. syyskuuta 2011

Want another weekend

Viikonloppu meni mukavasti, Oprin kanssa tuli hengattua ja leffoja katottua, kerranki tuntuu että sain oikeesti rentouduttua.

IMG_5468

IMG_5459

Sunnuntaina kävin kirpparilla ja löysin pari korua (ketjukoru 3€, niittirannekoru 0,5€) ja the Gathering-leffan joka trailerin perusteella vaikutti ainakin mielenkiintoiselta. Katsoin myös yksin lauantai-iltana Emily Rosen riivaajan ja täytyy myöntää että leffa oli paikoitellen oikeasti pelottava.

IMG_5319
Tuunailin vähän kalenterin kansia, Demi-kalenteri kun sattuu olemaan...

IMG_5449
/
Viimeinen viikko ennen koeviikkoa käynnistyi siis tänään, mutta en kyllä oo mitenkään stressissä yhtään. Tälle viikolle on suunnitelmissa mukavia plänejä, huomenna ollaan menossa leffaan ja syömään kavereiden kanssa ja keskiviikkona meen stadiin Ronjalle yöks ja mennään kattomaan Tree of life♥ Ainakin traileri vaikutti lupaavalta...

Hyvää viikonalkua kaikille teille ja koittakaa kestää koulua ;)

perjantai 9. syyskuuta 2011

Rusettimarsu

 IMG_5326

IMG_5336
Rusetit + huulipuna tukholmalaisesta goottikaupasta
Helou muruset!♥ Ihan ekaksi kiitos kaikille lukijoille! :)
ihanaa ´jos joku jaksaa lukea ja tää postaaminen tuntuu sisältörikkaammalta (onkohan toi ees sana?) jos joku lukee...
Taas on yksi viikko koulussa takanapäin, ja koeviikko lähestyy uhkaavasti! Enää ens viikko ja sitten.... kärsimys alkaa! No, turha sitä on panikoida, kun on perjantai ja koko viikonloppu edessä ;)
Muuten osaan jo suunnistaa harhailematta tuolla uudella lukiolla mutta tänään saksantunti oli jossain ihme multimedialuokassa jota en millään meinannut löytää... No, 10 minuuttia myöhässä sitten tunnille selitysten kera, ei siinä mitään....
Opri on matkalla tänne justiinsa ja lähetään varmaankin jossain vaiheessa keravalle. Huomenna on teatteriporukan musiikkiprojektin pohjalta sellanen kolmen biisin esitys jossain nuorisotalolla joten pitää siis valitettavasti olla keskustassa jo klo 12. No, ehtiihän sitä silti vähän myöhempään nukkua!
mahtavaa viikonloppua teille, nyt lähden siivoomaan huonetta :P asd

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Honey call me Sugar

IMG_5269

IMG_5271

IMG_5278

IMG_5220

catstttttttt


Muutama kuva viikonlopulta, joka meni aika lailla niissä merkeissä kun mitä suunnittelinkin. Jostain syystä oon ihan älyttömän väsynyt (vaikka nukuin pitkiä yöunia, päälle vielä päikkäreitä). Oon nyt laiskalla tuulella joten pics tell more! Nyt meen syömään iltapalaa ja kattelemaan täykkäreitä!
ihanaa huomenna 9.45 aamu ^^
toivottavasti teillä oli kiva viikonloppu!

torstai 1. syyskuuta 2011

Whiskey & Hairspray?


IMG_5164
IMG_5162
IMG_5184

En voi uskoo että nyt on jo torstai! Viikko on mennyt ihan älynopeesti, ja huomisen jälkeen alkaa viikonloppu. Mulla tulee kyllä olemaan aika normia kotona oloa/lagausta, herttoniemessä iskän kämpillä. Lauantaina tosin on teatteritreenit ^^
Noista ylläolevista kuvista saa vaikutelman, että mulla on ollut tosi tylsä viikko pukeutumisen suhteen, mutta oikeesti toi on kyllä tylsin asu mitä mulla on ollu tällä viikolla xD oon vaan ollut laiska kuvaamaan.
Tänään käytiin Lauran kanssa kahvilassa vaihtamassa kuulumisia ja käytiin kaupoilla. Oli taas ihanaa nähdä murua, pitkästä aikaa sitten taiteitten. Huomenna on ihanan rento päivä koulussa: mulla on vaan yks ussantunti! Ainut huono puoli on, että se alkaa jo 8.15!

Viikoloppusuunnitelmissa on ainakin:

♥ leffoja, ehkä Rosemary's baby, lainasin meinaan sen kirjastosta
♥ jäätelöä, ehkä sitä Lidlin ihanaa vaniljajäätelöä ^^
♥ soitto serkulle, josta en oo kuullut vähään aikaan
♥ valokuvailua
♥ saksan lukemista (;p)

Mitäs te meinaatte tehdä viikonloppuna??