Äiti sitten houkutteli mua katsomaan kanssaan ranskalaista elokuvaa Intouchables -Koskemattomat , jonka oli juuri ostanut DVD:nä. Yleensä kipeenä ollessani tykkään katsoa jotain kevyempää aivot narikkaan-kamaa, joten vastustelin kyseisen leffan katsomista olettaen sen olevan vakavanpuoleinen nyyhkydraama. Tehtiin sitten äidin kanssa diili, että jos katsomme Koskemattomat, saa äiti luvan katsoa mun kanssa jonkun mun lempielokuvista seuraavana päivänä (reunaehtona se, ettei pätkä ole liian brutaali). No, diili oli mielestäni sen verran hyvä, että suostuin.
Intouchables kuitenkin yllätti. Kyseessä on kaikkea muuta kuin vakavaluontoinen, saati sitten masentava draama. Itse asiassa en oo pitkään aikaan nauranut niin paljon leffaa katsoessa. Elokuvan päähenkilöt ovat niin aitoja ja samaistuttavia, että lähes koko ajan oli pakko joko nauraa, itkeä tai ajatella "I can relate."
Ihana juttu oli myös nähdä kerrankin kaunis ihmissuhdedraama, joka käsittelee ystävyyttä, taas yhden "vuosisadan rakkaustarinan" sijaan. Yleisfiilikseltään Intouchables toi mieleeni Jacques Audiardin elokuvan Luihin ja ytimiin (2012). Molemmista välittyy päällimmäisenä elämänmakuisuus ja aitous. Välillä kipeänkin rehellisesti kuvattuna elämä näyttäytyy pienine iloineen kauneimmillaan. Viimeistään nyt on pakko myöntää, että kyllä siellä ranskanmaalla osataan elokuvia tehdä.
Tänään on sitten vuorossa minun valitsemani leffa, suomalainen Suden Vuosi, jonka oon kyllä nähnyt monesti, mutta en vaan ikinä pääse yli siitä, miten ihana leffa se onkaan.
Voisin nyt tässä vaiheessa suositella teitä kaikkia tekemään samanlaisen diilin kun minä. Saattaa olla, että yllätytte positiivisesti (tai negatiivisesti) äitinne/isänne/ystävänne elokuvamausta, tai sitten ette ylläty ollenkaan. Mutta omilta mukavuusaluielta poistuminen on terveellistä. Myös silloin kuin kyseessä ovat elokuvat.
Koskemattomat-trailerin voit katsoa täältä, ja Luihin ja ytimiin-elokuvan trailerin täältä.
kuvat: weheartit.com
