"Jos vain silloin olisin tiennyt, että se oli lopun alkua. Jos elämäni siihen mennessä oli ollut holtitonta, arvetuttavaa, kaukana viattomasta, nyt se oli menossa kohti pahempaa. Kohti helvettiä, omaa henkilökohtaista helvettiäni.Siksi, nyt muutaman vuoden jälkeen minun on pakko palata muistoihini. Time to come clean. Joten on vielä kerran palattava siihen, mistä kaikki alkoi."
- Pätkä työn alla olevasta, vielä nimettömästä novellistani
Oon alkanut taas kirjoittaa, melkein vuoden kestäneen, lähes totaalisen tauon jälkeen. Ala- ja yläasteella kirjoitin pitkiä tarinoita, pari-kolmekymmentäsivuisia romaaninalkuja, ja aina ne jäivät kesken. Sain paremman idean, kyllästyin, tai sisäinen perfektionistini heräsi ja päätti, että koko juttu olikin täyttä sheissea.
Yläasteaikoina parasta, mitä tiesin, oli kirjoittaa keskellä yötä, yksin omassa huoneessa. Sitä jatkui tuntikausia, kun pääsin flow-tilaan. Yläasteaikainen opettajani kehui kirjoituksiani paljon, uskoi että se oli harrastus, jota kannattaa kehittää. Jossain vaiheessa kuitenkin päätin, että keskityn vain näyttelemiseen. Kirjoittaminen mukamas vei aikaa näyttelijäntaitojen kehittämiseltä.
Kun sitten siirryin nuorten teatteriryhmissä eteenpäin, kohti ensimmäistä suurempaa proggista, huomasin, että jotkut ohjaajat itseasiassa käyttävät kirjoittamista vähän kuin metodina. Se herättää luovuutta ja saa ajattelemaan asioita eri tavoin. Itselleni tuo on ollut aivan loistava metodi, kirjoittamalla pääsen tilaan, jossa on hyvä siirtyä näyttämölle. Kirjoittaessa eläytyy, ja sitten eläytymisen voi siirtää lavalle.
Tällä hetkellä kirjoittelen novelliani aina, kun siihen on aikaa. Usein perfektionismi kuitenkin iskee, en osaa jatkaa eteenpäin, vaan häiriinnyn aiemmin kirjoittamistani epäkohdista ja jumitun niihin niin, että jatkaminen on vaikeaa. Tärkeintä on kuitenkin, että olen taas kiinni vanhassa rakkaassa harrastuksessani, intoa ja inspiraatiota löytyy, ja jaksan hyödyntää sitä. En jaksa useinkaan kirjoittaa omista kokemuksistani, koska se tuntuu puuduttavalta, itsehän kuitenkin olen jo ne tilanteet nähnyt ja siirtynyt niistä eteenpäin. Kuitenkin, fiktiivistä tarinaa ja hahmoja kirjoittaessani huomaan jälkikäteen lisänneeni tekstiin mausteita omasta elämästäni, itsestäni ja tuntemistani henkilöistä. Silloin, luullakseni, tekstistä tulee elämänmakuista mutta se ei kyllästytä itseäni, ja hahmot ovat uskottavampia.
Jännää, että ryhdyin näinkin filosofiseksi tällä kertaa. Luultavasti syy on random-elokuvaskäsikirjoittajan, johon törmäsin eilen tavastialla. Piristävä yllätys, sillä yleensä baarireissuilla "filosofisen" keskustelun taso harhautuu vähintäänkin arveluttaville raiteille :D
