maanantai 1. lokakuuta 2012

Leffahöpinöitä: Uhrilampaat/Red Dragon

Heissansan :)
Taas on ohi yksi jakso, koeviikko ja viikonloppu! Käytiin lauantaina porukalla kattomassa Suhteettomuusteoriaa (bändin pojat kavereitamme) Club Libertessä Kalliossa :) Sen jälkeen jatkettiin iltaa ensin Piian kanssa Lepakossa ja sittemmin meiän kämpillä pienimuotoisten jatkobileiden merkeissä.

Sunnuntai menikin sitten lahnaillessa, katottiin porukalla Red Dragon. Oli kyllä semihyvä elokuva, tosin vaikka Hopkins loistava näyttelijä onkin, ei tällä kertaa suoritus Hannibal Lecterinä ihan yltänyt Uhrilampaiden tasolle. Hopkinsin ja Edward Nortonin kemiat eivät nimittäin kohdanneet mielestäni samassa määrin kun Jodie Fosterin kanssa. Suuri osa Uhrilampaiden hohdosta nimittäin pohjaa pääparin suorastaan hypnoottiseen yhteyteen, joka välittyy vahvana katsojallekin. Ilman Fosterin tulkitsemaa Claricea Hannibalin tunnekirjo jäi Red Dragonissa ohueksi. Uhrilampaissa puolestaan hahmon kiehtova ristiriitaisuus pääsi oikeuksiinsa suhteessa Clariceen.


Ilahduttavaa huomata, että näytteleminenkin on monesti yhteistyötä, myös niissä loistavissa suorituksissa. Ja onhan se toki ihan perussääntöjä, että vastanäyttelijää täytyy kuunnella. Olen myös huomannut, ettei sekään ole niin helppoa kuin kuulostaa. Aito läsnäolo vaatii nimenomaan kuuntelemisen, eläytymisen, ja sitten reaktion. Silloin tekee itsekin eläydyttävän suorituksen. Yleisön eteen menemisestä aiheutuvaa kauhua lievittää tieto siitä, että vastanäyttelijä tukee läsnäolollaan.


Läheisimmät kaverini joutuvat totisesti kestämään Uhrilampaat-hypeä jatkuvasti, mutta toi leffa on vaan sellainen että siitä saa joka kerta jotain uutta irti. Sen lisäksi se toimii näyttelijäntyön kannalta loistavana inspiraationlähteenä. Taisin muuten sanoa Kesäteatterin hakutilaisuudessakin esikuvakseni Hopkinsin kun kysyttiin :)
Mun mielestä on uskomatonta, miten joku onnistuu ilmaisemaan niin paljon jo pelkällä intensiivisellä katseella ja äänen voimakkuuden ja painotusten vaihtelulla. Yhdessä dokumentissa kyllä kerrottiinkin siitä, kuinka paljon aikaa Hopkins oli käyttänyt äänen kanssa työskentelyyn roolia varten harjoitellessaan.

 "Lambs. The lambs were screaming."
Huhhuh, tosta leffasta riittäisi löpinöitä loputtomiin... Taidanpa kuitenkin mennä kohta nukkumaan :)
Tai jotain sinne päin. Houkuttais lähteä lenkille mutta tuolla taitaa olla aika pimeetä jo. Syksy on jo pitkällä.
Huvittavaa muuten, mun piti alunperin tehdä postaus siitä, mitä tein viikonloppuna, ja päädyinkin filosofoimaan leffoista. So typical of me.
Jööö, nyt poies koneelta, muuten nukun pommiin huomenna(kin) heh.

Sweeeett dreams!


                                 And what did you see, Clarice? What did you see?
                                         

kuvat weheartit.com!

perjantai 28. syyskuuta 2012

MANSON @ STOCKHOLM 5/12/2012 ❤


Arvatkaapa vaan kenellä on liput?
Piian kanssa ollaan siis menossa kattomaan Marilyniä Tukholmaan joukukuussa enkä voi vieläkää uskoo!
Huhhuh kuin isänmaallinen oon ku seuraavana päivänä herään kauheessa darrassa Tukholmassa ;)
Ei näin. Hahaha.
Oli pakko vielä tännekin tulla hehkuttamaan kun kerrankin oon perjantaina himassa datailemassa ja on aikaa.
Suosittelen joskus kokeilemaan. Yllättävän mukavaa ja Chilliä. Varsinkin jos on sellasia kämppiksiä kun Tuija ❤

have fun guys! ❤

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

NOSTALGIC

 

Kauhean nostalginen olo ollut viime aikoina. Kahdeksantoista kypsään ikään ollaan päästy, mikä tarkoittaa sitä että oon jo niin vanha, että voin kai jo aloittaa lauseen kliseellä"Silloin kun minä olin nuori...."
 Joten päätin tehdä aiheesta postauksen! Kuvissa siis minä 16 v. Ysin kevät ja jäätävä emoilu meneillään, huhhuh, :D Tosiaan, noista ajoista asti oon ollut mustahiuksinen. Harmi että kaikki 13-14-v. kuvat on toisella koneella, niistäkin olisi saanut jäätäviä teininostalgiaviboja.




Joo tää biisi, olin tohon niin koukussa että kuuntelin aina koulussa tylsillä tunneilla monta kertaa putkeen. (jep, ysillä koulu kiinnosti...) Nyt kun tota biisiä kuunteli pitkästä aikaa niin pakko myöntää että ihan hyvältä kuulosti, vaikka oonkin ollut niin pettynyt ko. bändin uudempaan tuotantoon että käytännössä lopettanut kuuntelun melkein kokonaan.



Pakollinen MCR-linkki! Mun nostalgisoinneista ei vaan selvitä ilman My Chemical Romancea.



                                                        Vähän on joo hiukset silmillä.



Tämän biisin muistaa ainakin ystäväni Riikka, jonka kanssa aina popitettiin musiikkia yhteisistä nappikuulokkeista koulun pihan nurkalla. Noita kitarariffejä sitten aina hoilotettiin käytävillä siihen asti että jollain meni hermot.



Jännää ajatella, kuinka paljon elämä on noista ajoista muuttunut. Nykyään on sentään tohon verrattuna eri opiskelupaikassa, elämässä paljon uusia ihmisiä ja jopa porukoiden luota muuttanut pois. Kauheen paljon tapahtuu suhteellisen lyhyessä ajassa, vaikka yleensä sitä ajattelee elävänsä ns. rutiinielämää joka on tosi tylsää ja kaavamaista :)
Ihan kiva fiilis kun huomaa että jotenkin edes päässyt elämässä eteenpäin!
Menipäs yllättävän filosofiseksi siihen nähden, että postaus alkoi emokuvilla ja escape the Fatella.

Hyvää sunnuntaiyötä! Ps. Koeviikot on ihania, silloin kun sattuu olemaan vain kolmena päivänä koe, ja yhden koepäivistä kipeenä :3 Nyt kun vielä pääsisi kursseista läpi niin voisin levänneenä ja iloisena palata lukiolle!
Pps. Ensimmäisten kelatukien kunniaksi vähän shoppailin syysvaatteita, kuvia seuraa! :)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Autumn inspire


Oon vaikka kuin pitkään haaveillut tollaisista ylipolvensukista, kuvassa näkyvät yksilöt on niin unelmat että huhhuh :)


  
Lisää pakkosaada-kamaa! Noi Jeffrey Campbellin kengät on kyllä hiton kalliita tällaselle just omilleen muuttaneelle opiskelijatyttöselle, mut ainahan sitä haaveilla saa... ei sitä koskaa tiiä :)


Hiukset ja takki! Pure perfection! En kestä! Itellä on just meneillää sellasen vanhan prätkärotsin tuunaus, samoin kämppis-Jennalla, kauhee niittikuume meneillään ;)


lisää niittejä.....

 
Jack Daniels, my first love ♥
 


Vielä vähän lävistysinspistä! Mulla on suunnitelmissa ihan tässä lähiaikoina ottaa rustoon lävistys, tällä hetkellä molemmissa korvissa on tällä hetkellä kolme reikää ja oon digannu tosi paljon kun oikeestaan en voi muuta näkyviä lävistyksiä ottaa teatterin takia! En meinaan halua ottaa sitä riskiä että vaikuttais rooliensaantiin. Sen sijaan oon nyt noita korvia rei'itelly ja lokakuun tienoilla myös napaan aattelin ottaa korun :)

Loppuun vielä biisi, taas Mansonia, yllätys yllätys! Se vaan nyt sopii tän postauksen teemaan.
Piia ja Vivi pamahtivat myös just paikalle ja kohta lähetään bilettämään :)
pitkästä aikaa wuhuu!
Hyvää lauantaita, people! Take it easy!
ps.kuvat weheartit.com

torstai 6. syyskuuta 2012

Irrational fears


Sannin kanssa on tullut vähän kuvailtua tässä viime aikoina. Itse asiassa kunnia blogin uudesta ulkoasusta kuuluu myös kyseiselle ihanalle ja taitavalle kämppikselleni! Itse ainakin tykkäilen tosi paljon siitä miltä blogi nyt näyttää :)

Lukion kolmannen vuoden aloitus ei ollut ehkä ihan niin chilliä, kun mitä olisin kuvitellut, oon vähän tuskaillut noiden juttujen kanssa kun ei oikein motivaatiota löydy aina ja välillä tuntuu että ihan turhaan tuolla homehdun kun tiedän kuitenkin mitä haluun tulevaisuudessa tehdä...
No, mutta toisaalta vaikka aina dissaankin lukiota niin on siinä paljon hyviäkin juttuja ja parhaimpina päivinä jopa oikeesti diggaan siitä opiskelusta.

Lukiosta puheenollen, huomenna otan käytännössä varaslähdön viikonloppuun ja käyn vaan yhden liikkatunnin korvaamassa!
Ihanaa ajatella että jo huomenna saa nukkua pitkään, tässähän kaikessa rauhassa vaan kuuntelen Mansonia ja datailen... kelpaa, sen verran väsynyt oon ollut koko viime viikon!

Kivoja viikonloppusuunnitelmiakin on luvassa, niistä huomenna lisää ;) Nyt väsymys painaa sen verran että taidan sulkea koneen ja rauhoittua.




Sweet dreams, darlings ;)

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Found my ways to stay sane?


             Proteiini-salaattia: salaatti, tomaatti, kurkku, kananmuna, kalkkunaleike! nomnom!



             Uusin rakkauteni maitorahka!


Uusi cosmo!

Looking strange with that makeup! :o Ammattimeikkaajan käsittelyssä musta tuli ihan erinäköinen! Kuvassa siis mä roolihahmoni meikissä :) Ensi-ilta on jo ens viikolla! Can't believe.

Sitten vielä pari sanaa juhannuksenvietosta, rantsussa oltiin alkuillasta, loppuillasta Piian kanssa baarissa. Kaikenkaikkiaan oli hyvä ilta, lukuunottamatta pientä draamaa!

Nyt lyö niin tyhjää etten taida saada mitään fiksua enää kirjotettua! Meenkin tästä siivoomaan ja kattomaan leffaa ja nauttimaan treenittömästä päivästä :)
Toivottavasti olo on siedettävä eilisen jälkeen siellä ruudun toisellakin puolella!
Täällä ei nimittäin darra vaivaa (tosin heräsin 14.30 mutta anywaysss ;D)

adios


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Lovely/Lonely?


Hello darlings!
Käytiin tänään Meritan kanssa vähän shoppailemassa, ja vaikka mun rahatilanne onkin tosi "loistava" nii löysin anyways kaikkea kivaa alennusmyynneistä!
Äiti osti mulle kesän alussa ton Mötley Crüen the Dirt-kirjan, jonka sain tänään luettua loppuun! Toi oli kyllä iha loistava kirja, parhaita mitä on vähään aikaan tullut luettua :3 Olin niin surkeana ku toi  loppu että stadista tarttui mukaan Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirja. Tykkäsin jo tota Mötley-kirjaa lukiessa Nikkin kirjotustyylistä joten enköhän diggaile tostakin.


 Myös mun viime viikolla tilaama HM-paketti saapui ja sain vihdoin noi ihanat pilottilasit + vähän lisää eläinkuoseja vaatekaappiin ;)




   Viime viikolla Jennalta ostamani "nahka"hame!


 
GTn urheilurintsikat, nyt elän toivossa että noi jotenkin jännästi parantaisi mun liikuntamotivaatiota! Toinen motivaatiomoottori onkin sitten napakoru, jonka aattelin ottaa loppukesästä :)
Noiden lisäksi ostin myös vähän alusvaatteita ja perus mustan löysän trikookesämekon!
Shoppailu on kyllä niiin piristävää! Nyt rahatilanne näyttää huonolta mutta oon huomenna menossa mummille siivoomaan! Sitten pistänkin vähän rahaa säästöön, ja ehkä pääsen myös rei'ittämään korvia taas lisää! :D jee!

Ihme kyllä väsyttää jo taas, vaikka oonki menny joka ilta kahelta nukkuu ja heränny 11 maissa :D unirytmi on siis lievästi perseellään! No, ei se mitään, kesää on vielä paljon jäljellä!

Siitä tulikin mieleen, että mun summer must-lista on edistynyt aika kivasti ;)
Kerrankin tuntuu, ettei kesä mene ihan hukkaan :D